Kehäkukka (Gitana)

Calendula officinalis

Tämän kasvin iloisia kukkia näkee puutarhoissa pitkin kesää, mutta sillä on käyttöä myös keittiökasvina ja rohtona. Sen lehtiä voi käyttää salaateissa ja muhennoksissa, kukkia voi syödä sekä juoda teenä ja se  lievittää tulehduksia ja hoitaa ihoa.

Roomalaiset uskoivat, että kehäkukka kukkii joka kuukauden alussa, josta se sai latinankielisen nimensä Calendull, kalenteri. Kehäkukka muodostaakin ahkerasti kestäviä, yleensä keltaisia tai oransseja kukintoja. Kukinnot ovat paitsi kauniita, mutta ne myös karkoittavat tuholaishyönteisiä muistakin kukista. Kehäkukka onkin tärkeä kasvi myös monelle luomupuutarhurille.

Ensimmäisen maailmansodan aikana kehäkukkaa käytettiin runsaasti ehkäisemään verenmyrkytyksiä ja desinfioimaan haavoja. Se osoittautui elintärkeäksi tilanteissa, joissa oli puutetta  lääkintävarusteista. Nykyään sitä myydään uutteena ja homeopaattisena rohtona. Sen sanotaan tehoavan kaikenlaisiin iho-ongelmiin, kuten muun muassa rohtumiin, vaippaihottumaan kuin palovammoihinkin.

Kehäkukan lehtiä ja kukan terälehtiä voi käyttää salaatteihin. Terälehdet myös värjäävät riisin tai koristelevat vaikka kalaruuan. Kehäkukka itää varmasti ja nopeasti ZENGROW-pöytäpuutarhassa ja ensimmäiset kukatkin puhkeavat kukkaan noin kuudessa viikossa kylvöstä. Kauttamme saat tilattu matalakasvuisia Gitana-lajikkeiden simeniä, jotka mahtuvat paremmin kasvamaan pöytäpuutarhassa kuin perinteiset kehäkukat. Gitana-lajike kasvaa korkeintaan 30 cm:ä korkeaksi ja se muodostaa haaroja ilman latvomista; yhdestä kasvista muodostuu 5-8 kukintoa!

Kasvualustaan kannattaa tehdä kolme reikää, joihin kuhunkin laitetaan siemen. Kuhunkin ruukkuun kannattaa jättää vain yksi taimi kasvamaan; mikäli siis kaikki kolme siementä itävät, poista kaksi heikoimman näköistä ruukusta.

Voit myös jakaa ruukuun leikkaamalla ZENGROW-kasvualustaa juuria varoen ja istuttaa jokaisen taimen omaan ruukkuunsa. Tällöin on hyvä leikata sopivan kokoiset palat uudesta kasvualustasta täyttämään ruukku niin, että kasvi pysyy hyvin pystyssä. Juuret vaurioituvat väkisinkin kasvualustaa leikatessa, joten kasvin kannalta paras aika siirtoon on taimettumisen jälkeen, mutta ennen kukkien muodostumista. Käytännössä tämä tarkoittaa noin kolmen-neljän viikon ikäistä kasvia. Kasvu saattaa aluksi hidastua, mutta uusien juurien muodostuttua ja jokaisen kasvin saadessa paremmin valoa, kasvu jatkuu jälleen entistä vahvempana.

Kasvatusohjeet

Kylvö:  Tehdään kolme reikää ja jokaiseen reikään laitetaan yksi siemen. Siemenet itävät paremmin, kun vesi ei valu aivan suoraan kylvöreikien päälle.
Itäminen:  Kehäkukka itää muutamassa päivässä. Valot laitetaan päälle mielellään heti taimien ilmestyttyä. Suositeltavaa olisi, että lamppu on päällä vuorokauden ympäti, kuitenkin vähintään 12 h/ vuorokaudessa. Jokaiseen ruukkuun jätetään yksi taimi kasvamaan.
Lannoituksen aloitus: taimien ollessa noin 2 cm:n korkuisia jolloin annetaan 2 ravinnetablettia.
Ensimmäinen vedenvaihto: Suoritetaan kahden viikon päästä lannoituksen aloittamisesta. Vedenvaihdon yhteydessä lisätään neljä  ravinnetablettia.
Sadonkorjuu: Ensimmäiset kukinnot puhkeavat kukkaan noin kuudessa viikossa. Lehtiä kannattaa alkaa napsimaan vasta siinä vaiheessa, kun ei haluta kasvin tuottavan enään lisää kukintoja.
 
Resepti kehäkukkasämpylöiden tekoon:

2,5 dl vettä tai maitoa                                                                        
25 g hiivaa
2 tl sokeria/hunajaa
1 tl suolaa   
1 dl kehäkukan terälehtiä
2 valkosipulin kynttä
0,5 dl auringonkukansiemeniä
1 dl sämpyläjauhoja
5-6 dl vehnäjauhoja
0,5 dl öljyä

8 annosta
Liota hiiva haaleaan nesteeseen. Lisää sokeri, suola ja puristetut valkosipulinkynnet. Lisää muut aineet, öljy viimeksi ja vaivaa taikinaksi. Kohota. Leivo taikinasta tanko, jaa se paloiksi ja pyöritä sämpylöiksi. Nosta pyöreät sämpylät pellille kukan muotoon ja kohota. Voitele halutessasi munalla. Paista 200 asteessa 15 min.
Ruoissa kehäkukka käy saframin korvikkeeksi ja miedoksi mausteeksi leivonnaisiin, salaatteihin , keittoihin, kastikkeisiin, munakkaisiin, riisiin, pullaan ja leipään. Rakuunalla ja kehäkukalla maustettu voi käy uuniperunoiden seuraksi.