Kiinansipuli

Allium tuberosum "Kinensisk"

Kiinansipuli on aasialainen versio ruohosipulista. Se kasvaa luonnonvaraisena Keski- ja Pohjois-Aasiassa ja sitä viljellään yleisesti monissa Itä-Aasian maissa. Euroopassa kiinansipuli on tunnettu aiemmin koristekasvina, mutta sen hyödyntäminen kaupallisena yrttivihanneksena on uutta. Kasvista voi käyttää lehtiä kuin myös nuppuasteella olevia hennon valkoisia kukintoja.

Kiinansipulissa on mieto valkosipulin maku ja se soveltuukin hyvin korvaaman valkosipulin, erityisesti jos ei haluta liian voimakasta aromia. Tätä kasvia voi lisätä niin salaattiin tuomaan lisäpotkua kuin myös sotkea kasvin lehtiä maustevoihin muiden yrttien kanssa. Kukinnoilla voi myös koristella salaatteja tai vaikka piirakoita.
Kiinansipuli kasvaa viileässä verraten hyvin, mutta se sietää myös kuumuutta paremmin kuin perinteinen ruohosipuli. Lajia kasvatetaan yleensä yksivuotisena, mutta se saattaa suojaisassa paikassa talvehtia Suomessakin. Vastaavasti voit aivan hyvin siirtää kiinansipulisi kevään tullen esimerkiksi parvekkeelle ruukkuun.

Perinteistä ruohosipulia ei ole suositeltavaa kasvattaa ZENGROW-pöytäpuutarhassa siemenestä. Ilmeisesti lämpötila on liian korkea ja kasveista tulee honteloita. Aasiasta kotoisein oleva kiinansipuli sen sijaan kasvaa kiitettävästi siemenestä pöytäpuutarhassa. Siemen itää muutamassa päivässä ja satoa voi keräta jo kuukauden kuluttua kylvöstä.


Kasvatusohjeet


Kylvö:
Tehdään useita reikiä valmiina olevan reiän lisäksi ja laitetaan pari siementä jokaiseen reikään.
Itäminen: Kiinansipuli itää muutamassa päivässä. Valot laitetaan päälle mielellään heti taimien ilmestyttyä. Suositeltavaa olisi, että lamppu on päällä vuorokauden ympäri, kuitenkin vähintään 12 h/ vuorokaudessa.
Lannoitus: Aloitetaan taimien ollessa noin 2 cm:n korkuisia, annetaan kaksi ravinnetablettia.
Sadonkorjuu: Satoa voit alkaa keräämään, kun pisimmät versot ovat n. 20 cm:n korkuisia. Leikkaa kasvia noin puolesta välistä versoa, niin kasville jää tilaa kehittää lisää lehtiä. Kiinansipuli kestää hyvin leikkuuta, kunhan vain jätät aina 2/3 varresta jäljelle.
Ensimmäinen vedenvaihto: Suoritetaan kahden viikon päästä lannoituksen aloittamisesta, lisätään neljä  ravinnetablettia.