
Viinisuolaheinä
Rumex sanguine
Viinisuolaheinä maistuu miedon suolaiselta ja happoselta sopien pirteäksi lisäksi salaatteihin. Sen viininpunaiset lehtiruodit ovat paitsi maukkaat, myös koristeelliset ja tuovat vaihtelua niin salaatteihin kuin pöytäpuutarhaankin.
Viinisuolaheinä on helppohoitoinen, mutta suhteellisen hidaskasvuinen verrattuna muihin lehtivihanneksiin. Siemenet itävät nopeasti, mutta taimet saattavat olla 10cm:n korkuisia kuukaudenkin päästä. Kärsivällisyys kuitenkin palkitaan!
Kuten muillakin lehtivihanneksilla ja yrteillä, on säännöllinen sadonkorjuu oleellista kasvin kasvun kannalta. Kerää viinisuolaheinästä uloimmat ja isoimmat lehdet säännöllisesti, niin uutta kasvustoa pääsee muodostumaan.
Viinisuolaheinä viininpunaisine lehtiruoteineen ja varsineen on myös kaunis kukkapenkissä. ZENGROW-pöytäpuutarhaa voi myös käyttää taimikasvatukseen. Tasainen kosteus ja lisävalo takaa optimaaliset olosuhteet niin siementen itämiselle kuin pienten taimienkin kasvatukseen.
Kasvatusohjeet
Kylvö: Tehdään neljä reikää valmiina olevan reiän lisäksi ja laitetaan kaksi siementä/reikä. Siemenet itävät paremmin, kun vesi ei valu aivan suoraan kylvöreikien päälle.
Itäminen: Viinisuolaheinä itää muutamassa päivässä. Valot laitetaan päälle mielellään heti taimien ilmestyttyä. Suositeltavaa olisi, että lamppu on päällä vuorokauden ympäri, kuitenkin vähintään 12 h/ vuorokaudessa. Jokaiseen reikään jätetään vain yksi taimi kasvamaan.
Lannoitus: Aloitetaan taimien ollessa noin 2 cm:n korkuisia jolloin annetaan kaksi ravinnetablettia.
Sadonkorjuu: Viinisuolaheinän sadonkorjuuta saa odotella parikin kuukautta. Lehtiä ei kannata napsia ennen kuin ne ovat noin 15cm:n korkuisia.
Ensimmäinen vedenvaihto: Suoritetaan kahden viikon päästä lannoituksen aloittamisesta. Vedenvaihdon yhteydessä lisätään neljä ravinnetablettia.

